Palaveria ja padelia

 

Jankko lentopallon valmentajat kokoontuivat viime lauantaina padelin ja palaverin merkeissä. Iltapäivällä Jankko lentopallo tarjosi kaikille vetäjille mahdollisuuden kahden tunnin ajan hikoilla padelin parissa Padel Club Finlandin Loimaan tiloissa. Valtavaa suosiota nauttiva padel keräsikin mukavan määrän juniorivalmentajia pelaamaan. Pelien jälkeen siirryttiin Hurrikaanin ja Jankon (HurJan) toimiston alakertaan pitämään kauden avauspalaveria. Toistakymmentä valmentajaa keskusteli tulevan kauden suunnitelmista. Pitsan ja juoman ääressä toiminnanjohtaja Katariina Kojo alusti tulevan kauden suunnitelmia, jonka jälkeen ääneen pääsivät valmentajat. Asialistalla oli sarjailmoittautumisten lisäksi mm. lisenssien ostaminen, talkoovuorot, joukkueiden harrastajamäärät ja lopuksi kirjattiin myös Jankko lentopallon ”pelisäännöt”.

Tällä kaudella Jankossa on aloittanut ennätysmäärä uusia harrastajia, mikä on asettanut seuran myös ison haasteen eteen. Nuorimpien f- juniorien ryhmäkoot ovat vaatineet uusien valmentajien rekrytoimisen ja samalla myös aikaisempaa enemmän salivuoroja. Tälle kaudelle Jankko lentopallo on saanut yhden vuoron myös kaupungin puolelta, Keskuskoululta. Tämä vuoro on erittäin tervetullut, koska harrastajamäärien kasvupotentiaali on hyödynnettävä jatkoa ajatellen.

-Erityisesti nuorimpien juniorien kohdalla on positiivista kasvua, ei ihan tuplaantunut, mutta paljon kuitenkin, Kojo paljastaa.

Tämän kauden osalta Jankko lentopallo pyörittää melkoista ”lentisperhettä”, johon kuuluu kaikkiaan noin 300 harrastajaa ja nelisenkymmentä valmentajaa.


– Meiltä osallistuu sarjatoimintaa tulevalla kaudella arviolta 25 joukkuetta, jota voidaan pitää erinomaisena määränä, Kojo lisää.

Pääsääntöisesti Jankko harjoittelee Hirvihovissa, Liikuntahallissa ja Alastarohallissa. Voidaan todeta, että Jankko lentopallo liikuttaa viikoittain satoja lapsia, nuoria ja aikuisia, jonka lisäksi seuran muu toiminta on varsin aktiivista.

Vaikka harrastajamäärät ovat isoja, vieläkin voi lähteä mukaan lentopalloharrastuksen pariin. Jankossa on ollut tapana, että parin viikon ajan voi käydä ilmaiseksi treeneissä ja testata, olisiko lentopallo SE laji.

Tästä voit katsoa oman ikäluokkasi harjoitusajat ja – paikat:

https://www.jankkolentopallo.fi/harjoitusvuorot













Kesätoiminta 2023

Jankko Lentopallo järjestää kesätoimintaa monille eri ryhmille. Järjestämme tietysti lentopalloharjoituksia, joihin ovat tervetulleita myös muiden seurojen pelaajat. Tämän lisäksi järjestämme erilaisia liikuntaleirejä ja -kerhoja kaiken ikäisille. Katso alla olevista esitteista itsellesi sopivat ja ilmoittaudu mukaan. Lisää tietoja antavat Katariina Kojo ja Valtteri Arra. Yhteystiedot löytyvät sivuston "yhteystiedot"-sivulta. 

Tervetuloa mukaan!

Copyright Jankko Lentopallo ry.  /  Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet